Kaupallinen yhteistyö

Uhkaako keskiluokan rakennetyöttömyys pahentua?

En kaipaa 80-luvulta montaakaan asiaa, mutta työmarkkinoilla riitti silloin vilskettä. Avoimet työpaikat eivät kauaa avoimina vanhenneet ja työttömyys oli nykymittapuulla vähäistä. 90-luvun alussa työttömyysaste kävi jopa alle 3 prosentissa!

Sittemmin reilun neljännesvuosisadan aikana Suomea ravisteli kaksi poikkeuksellisen vakavaa talouskriisiä - 90-luvun alun lama ja globaalia finanssikriisiä seuranneet taantumavuodet. Näiden molempien seurauksena talouden tuotantorakenteessa tapahtui merkittäviä muutoksia. Uudet työpaikat syntyivät eri aloille kuin mistä vanhat olivat tuhoutuneet - tai jos syntyivät samoille aloille, uudet työpaikat vaativat monesti uudenlaista osaamista.

Suomi ja sen työmarkkinat eivät ole olleet kovin hyviä sopeutumaan näihin rakennemuutoksiin. Jokaisen tuotantorakenteen uudistumiskierroksen jälkeen työmarkkinoiden ns. kohtaanto-ongelma on pahentunut: uusiin työtehtäviin on vaikea saada sopivaa työvoimaa, vaikka työttömiä on paljon.

Suomen kannalta huolestuttavaa on, että tuotannon rakennemuutoksesta on automaation ja digitalisaation myötä tulossa jatkuva prosessi, jota ei nousukaudellakaan pääse pakoon. Rutiininomaisten työtehtävien korvaaminen automaatiolla on edennyt jo niin pitkälle, että keskijohdon työpaikatkin alkavat olla uhattuna. Koneet eivät tarvitse tiimipäälliköitä. Robotiikka ja keinoäly tulevat jatkossa korvaamaan myös joitain syvällistä asiantuntijuutta vaativia työtehtäviä.

Automaatio osuu siis entistä enemmän myös keskiluokan töihin eli varsin korkean osaamistason työtehtäviin. Näistä tehtävistä työttömiksi jäävillä on karkeasti jaoteltuna kolme vaihtoehtoa: he voivat joko 1) hankkia täydennyskoulutusta ja etsiä suunnilleen saman osaamistason työtä toiselta alalta, 2) hankkia merkittävää lisäosaamista ja pyrkiä entistä vaativampiin tehtäviin tai 3) tyytyä matalamman osaamistason - ja heikomman palkkauksen – töihin.

Kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa vaativat aikaa, motivaatiota, oppimiskykyä sekä mahdollisesti myös taloudellisia panostuksia. Ansiosidonnainen työttömyysturva ynnä muut keskiluokan tulonsiirrot puolestaan saattavat merkittävästi heikentää kannustumia turvautua kolmanteen vaihtoehtoon. Työllistymisväylissä on siis monia kitkatekijöitä ja kankeasti toimivilla työmarkkinoilla keskiluokkaisellakin työttömyydellä on riski muuttua rakenteelliseksi. Tähän uhkakuvaan soisi herättävän, sillä hyvinvointivaltion rahoituspohja on väestön ikääntymisen vuoksi jo muutenkin aivan riittävän kovassa paineessa.

Tarve kehittää työmarkkinoita aiempaa dynaamisemmaksi ja sosiaaliturvaa entistä aktivoivammaksi on ilmeinen. Työvoiman liikkuvuutta ja uuden osaamisen hankkimista olisi tuettava heti työttömyyden alkuvaiheessa. Toisaalta työttömyyden pitkittyessä järjestelmän pitäisi kannustaa ottamaan vastaan – toivon mukaan vain väliaikaisesti – myös matalamman osaamistason työtä.

Työttömyysturvan niin sanottu aktiivimalli on iljettävän byrokraattinen, mutta tavoitteiltaan kuitenkin oikeansuuntainen uudistus. Ikävää, ettei yksinkertaisemmasta ja tehokkaammasta mekanismista syntynyt yhteisymmärrystä. Keppien jälkeen voisi olla taas porkkanoiden vuoro: mahdollisuuksia käyttää sosiaaliturvaa esimerkiksi koulutuksen rahoittamiseen tai palkkatulojen täydentämiseen tulisi edelleen laajentaa.

Kirjoittaja Timo Vesala on valtiotieteiden tohtori ja Säästöpankkiryhmän pääekonomisti.

Lue lisää Säästöpankista www.saastopankki.fi

comments powered by Disqus KommentoiNäytä keskustelu