Varallisuuden kartuttamisesta on viime vuosina tullut aiempaa arkipäiväisempi puheenaihe. Se on hyvä, koska huomion kiinnittäminen omaan talouteen on positiivinen asia. Myös näkökulma aiheeseen on muuttunut. Ennen puhuttiin enemmän säästämisestä pahan päivän varalle. Nykyisin riskeihin varautumisen ohella varallisuus nähdään myös mahdollisuutena toteuttaa omaa tahtoa - jos on säästöjä, on helpompi tarttua toimeen ja tehdä unelmasta totta.

Mitä suomalaiset omistavat?

Puhetta säästämisestä ja sijoittamisesta kyllä piisaa varsinkin sosiaalisessa mediassa, mutta miten on käytännön laita? Perataanpa vähän suomalaisten omistuksia.

Tilastokeskuksen kesäkuun alussa julkaiseman varallisuustutkimuksen mukaan osuudeltaan ylivoimaisesti suurin omaisuuslaji on asunnot. Omassa käytössä olevien asuntojen, mökkien sekä sijoitusasuntojen osuus kokonaisvarallisuudesta on suunnilleen kaksi kolmasosaa. Kun asuntovarallisuuteen lisätään maa- ja metsäomistukset sekä erilaiset kulkupelit, kiinteän reaaliomaisuuden osuus suomalaisten kotitalouksien varallisuudesta kipuaa noin 75 prosenttiin. Loppuneljännes on rahoitusvarallisuutta kuten pörssiosakkeita, sijoitusrahastoja, listaamattomia osakeomistuksia sekä erilaisia sijoitusvakuutuksia.

Asuntovarallisuuden dominanssi ei sinänsä välttämättä olisi ongelma, mutta valitettavasti 2000-luvun megatrendit – kaupungistuminen sekä asumispreferenssien muutokset – ovat saaneet asuntomarkkinat käymistilaan. Asuntohintojen kehitys on voimakkaasti eriytymässä kasvukeskusten ja muuttotappioalueiden välillä. Tilastokeskuksen varallisuustutkimuksen mukaan suomalaisten nettovarallisuuden mediaani aleni reaalisesti 5 % vuosien 2013-2016 välillä. Syynä arvonalenemaan on nimenomaan reaaliomaisuuden heikko arvokehitys.

Toinen reaaliomaisuuden haaste on sen kankeus. Jos omistajan saama taloudellinen hyöty varallisuudesta ei enää ole tyydyttävää, rahaksi muuttamisen helppoudesta tulee varallisuuserälle tärkeä piirre. Tästä syystä rahoitusvarojen osuus saisi suomalaisilla olla korkeampi. Rahoitusvarallisuus on pääsääntöisesti reaaliomaisuutta hajautetumpaa ja likvidimpää.

Jos tarkkoja ollaan, läheskään kaikki suomalaisten rahoitusvarallisuus ei kuitenkaan ole kovin likvidiä. Helposti käteiseksi muutettavaksi rahoitusvarallisuudeksi voidaan oikeastaan laskea vain pörssiosakkeet ja sijoitusrahastot (sekä tietysti talletukset), joiden osuus kokonaispotista on ainoastaan noin 16 %.

Miksi arvopaperisijoittaminen on Suomessa näin vähäisessä roolissa?

Ilmeisesti arvopaperisijoittamista ei vieläkään täysin mielletä pitkäjänteiseksi ja suunnitelmalliseksi säästämiseksi. Varsinkin osakesijoittamiseen, mutta myös yleisemmin rahastosijoittamiseen, liittyy yhä tietty pelailun maku. Tämä tosin ei ole mitenkään vain suomalainen ilmiö. Kansainvälinen talousmediakin tuppaa sijoitusmarkkinauutisoinnissa keskittymään lähinnä osakekurssien lyhyen aikavälin heilunnan selittämiseen ja ennakoimiseen.

Pelailua arvopaperisäästäminen ei kuitenkaan ole. En kiellä, etteivätkö jotkut asiaan vihkiytyneet voisi spekuloinnilla menestyä, mutta keinottelu on oma lajinsa, johon liittyvää sanastoa ei kannattaisi pitkäjänteisen osake- ja rahastosäästämisen yhteydessä viljellä. On parempi tarjota ihmisille eväitä pohtia, miten arvopaperisijoittamisessa pääsee alkuun, mikä on oman sijoitussuunnitelman merkitys ja miten hyvästä hajautuksesta – myös ajallisesta – kannattaa huolehtia.