Jos Twitter-uutisvirtaani on uskominen, kauppasodan luoman epävarmuuden johdosta maailmantalous on kovaa vauhtia syöksymässä kohti lamaa. Epävarmuus tulevasta on käsin kosketeltavaa.

Epävarmuuden avulla parhaisiin tuloksiin

Analysoin hiljattain viimeisen kymmenen vuoden aikana tekemiäni osakesijoituksia. Ylivoimaisesti parhaat sijoitukset ovat olleet ne, joihin on kohdistunut merkittävää epävarmuutta ja niihin sijoittaminen on tuntunut todella vaikealta. Miksi näin?

Kokemukseni mukaan sijoittajat näkevät maailman mustavalkoisena. Lyhyellä aikavälillä kiehtovan tarinan kertovia, hyvin pärjänneitä yhtiötä nostetaan helposti jalustalle. Tilapäisestä heikkoudesta kärsiviä yhtiöitä taas poljetaan maahan.

Todellisuudessa maailma on osoittautunut mustavalkoisen sijaan harmaaksi. Eilisen suosikit eivät olekaan niin mahtavia, kun sijoittajat vakuuttivat itselleen niiden olevan. Tästä seuraa karvas pettymys. Tuotot jäävät vaisuksi. Eilisille häviäjille käy päinvastoin.

”Häviäjiin” panostaminen on henkisesti tuskallista

Kulutustavaroiden alennusmyynnit nostavat merkittävästi kuluttajien kiinnostusta. Alennushan tarkoittaa sitä, että saat rahoillesi parempaa vastinetta. Tämä lainalaisuus ei näytä pätevän osakemarkkinoilla. Laskeneita osakkeita vieroksutaan. Alennusmyyntiä edeltänyt matka on ollut henkisesti tuskallinen. On paha olo. Emme halua olla enää mukana.

Sijoittaminen epävarmuuden vallitessa, sotii ihmisluonnetta vastaan. Haluamme kuulua joukkoon. Jos teemme asioita eri lailla kuin muut, on riski että meidät leimataan ”idiooteiksi”. Väitän, että parhaat sijoitukset tehdään juuri silloin, kun epävarmuus on suurimmillaan.

Neljä vinkkiäni epävarmuuden voittamiseksi

  • Tee pohjatyö kunnolla. Analysoi yhtiön liiketoimintaa ja toimintaympäristöä kunnes pystyt hahmottamaan tärkeimmät ajurit ja riskit sekä niiden kehityssunnan. Luo vaihtoehtoisia kehitysskenaarioita. Vertaa näitä markkinahinnoittelun indikoimiin odotuksiin. Hylkää lottolaput.
  • Määritä yhtiölle ”todellinen” arvo. Tee kassavirtaperusteinen arvonmääritys luomillesi skenaarioille. Painota skenaariot arviollasi niiden toteutumistodennäköisyyksillä.
  • Älä sijoita kaikkea kerrallaan. Täydellinen ajoitus on mahdotonta. Kurssin laskiessa saat seuraavan erän entistä halvemmalla.
  • Ole kärsivällinen. Sijoitushorisontin olisi hyvä olla 3-5 vuotta. Tee ennenaikaisesta luopumisesta vaikeaa. Älä seuraa sijoitustesi kehitystä liian usein koska tämä lisää epävarmuutta.

Lyhyellä aikavälillä epävarmuuksien hyödyntäminen voi tuntua tuskalliselta mutta pidemmällä aikavälillä tulokset ovat palkitsevia. Mitä enemmän harjoittelet kohtaamaan epävarmuutta, sitä paremmaksi kehityt.

Johan Hamström on Kauppatieteiden maisteri ja Säästöpankkien Varainhoidon osakesalkunhoitaja. Hamström menestyi parhaana suomalaisena Eurooppa-osakkeiden salkunhoitaja -sarjassa Citywire Nordic Awardseissa 2019. Hamströmin kynästä syntyy monipuolista pohdintaa sijoittamiseen, talouden hallintaan ja vaurastumiseen liittyen.