Rahan lainaamista ja velkaa on perinteisesti Suomessa pidetty välttämättömänä pahana, jota tulisi välttää viimeiseen asti. Erityisesti kulutusluotoilla on Suomessa huono kaiku, mutta onko tälle oikeasti perusteita?

Kotitalouksien velkaantumisaste on median ja jopa viranomaisten suosikkiaiheita, joka nousee kuumaksi keskustelunaiheeksi tasaisin väliajoin. Suurin osa suomalaisten velasta on perinteisesti ollut sidottuna asuntoon ja muutoin velkaa on pyritty ottamaan niin vähän kuin suinkin mahdollista. Ehkäpä sillä autolla voisi vielä ajaa pari vuotta pidempään ja mökin remonttikin saattaisi onnistua talkoovoimin -tuttuja ajatuksia itse kullekin. Hammasta purren eteenpäin puskeminen on perisuomalainen hyve, kun taas eksessi ja luksus ovat paheita, joita ei saa näyttää ulospäin.

On totta, että kotitalouksien velkasuhde on tällä hetkellä korkeammalla kuin koskaan ennen, mutta tämä on globaali trendi. Kansainvälisessä vertailussa olemme velkaantumisen harmaata keskitasoa. Esimerkiksi täällä Tanskassa kotitalouksien velka suhteessa käytettävissä oleviin tuloihin huitelee lähellä 300 prosenttia: yli kaksinkertaisesti suomalaisiin verrattuna. En tästä huolimatta ole huomannut minkäänlaista paniikkia tai itsensä ruoskintaa paikallisissa tiedotusvälineissä.

Ehkei siis Suomessakaan ole syytä heittää kirvestä kaivoon.

Pikalainat, monien ongelmien lähde?

Erityisesti netistä haettavat pikalainat ovat, niin median kuin päättäjienkin, hampaissa tasaisin väliajoin. Usein ihan syystä. Pikaluotot aiheuttavat paljon lieveilmiöitä, vaikka lainamäärät, ja niitä käyttävä joukko on kansallisesti kuitenkin melko pieni.

Lainojen vakuudettomuudesta johtuen lainantarjoajat kattavat riskit korkeammilla koroilla, koska kyse ei ole hyväntekeväisyydestä, vaan erittäin kilpaillusta bisneksestä. Vaikka korkoja on lainasäädännönkin avulla jo suitsittu, ovat ne kuitenkin suurempia kuin perinteisiltä kivijalkapankeilta haetuissa lainoissa. Lainakulut itsessään eivät kuitenkaan ole ongelmien syy, vaan se löytyy löperöstä lainanotosta. Kenen tahansa on hyvin helppo hakea vakuudetonta nettilainaa. Tämä on yksi niiden myyntivalteista. Tämä helppous ja nopeus kuitenkin asettaa vastuun lainanottajalle, sillä lainoittaja ei tee kattavaa taustojesi ja taloudellisen tilanteesi selvitystä, eikä tiedustele mihin tarkoitukseen lainaa haet.

Valitettavan usein tämä tarkoittaa, että lainanottoon liittyvä suunnittelu ja taustatyö jää kokonaan tekemättä.

Rahan lainaaminen on aina tärkeä henkilökohtainen ja taloudellinen päätös, jota ei tule tehdä hetken mielijohteesta. Oman budjetoinnin ja suunnittelun avuksi on hyvä ottaa lainavertailupalvelu: suurempi kulutusluotto tai pelkkä pikavippi on helppo kilpailuttaa Matchbanker -lainavertailulla.

Taustatyöhon ja vertailuun ei mene kohtuuttomasti aikaa ja nettilainan kohdalla saat käytännössä lainaa heti hakemuksen lähettämisen jälkeen. Vaihtoehtojen vertailuun ja oman tilanteesi selvittämiseen käytetty aika maksaa kyllä itsensä takaisin.

Lainan sovittaminen omaan tilanteeseen ehkäisee ongelmien syntymistä takaisinmaksun aikana. Tärkeintä on olla itselleen rehellinen ja arvioida omaa maksukykyään realistisesti. Kulutusluotot eivät välttämättä ole määrällisesti suuria, mutta ne voivat yhtä kaikki johtaa kasaantuviin ongelmiin.

Vastuullisen lainaamisen kulttuuri olisi omiaan vähentämään kasvavaa maksuhäiriömerkintöjen määrää. Kaikki lainaaminen, edes pikalainaaminen ei ole automaattisesti turmioksi, mutta suunnittelutyö on tehtävä huolellisesti, vaikka lainantarve jo polttelisikin.