Yksi kevään koronapandemian seuratuimmista hetkistä koettiin Uudenmaan tiesuluilla huhtikuussa. Helsingin poliisikomentaja Lasse Aapion matkapuhelin soi. Valtioneuvosto oli tehnyt päätöksensä. Seuraavaksi komentaja johti tilannetta viranomaisradioverkon, tutummin Virven avulla, ja antoi 30 valvontapisteelle käskyn purkaa tiesulut. Liikenne sai taas soljua vapaasti yli maakuntarajan.

Median innokkaasti seuraama hetki tiivistää valtiotasoisen kriisin johtamisen ja tilannekuvan välittymisen poliisin tilanneorganisaatiolle. Samalla se nostaa esille, kuinka elintärkeää on ajantasaisen ja luotettavan informaation saaminen päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Tilannekuvan muodostaminen on kriisissä hankalaa kaikilla tasoilla, jos informaatiota ei ole saatavilla, se on ristiriitaista tai siihen ei voida täysin luottaa.

Tilannekuvaa tarvitaan myös jokapäiväisessä turvallisuuttamme varmistavassa toiminnassa, oli koronaa tai ei. Kun turvallisuustoimijat johtavat operatiivista työtä, on tärkeää saada mahdollisimman tarkkaa ja ajantasaista informaatiota, jotta toimintaa voidaan ohjata esimerkiksi poliisi- ja pelastustehtävissä onnistuneesti.

Tarpeellisen informaation välitön saatavuus ei ole kriittistä vain viranomaisille. Nykyaikaisessa verkottuneessa yhteiskunnassa kriittistä infrastruktuuria – tiedonvälitystä, energiavarmuutta ja viranomaispalveluja - ylläpitävien organisaatioiden toimintakyky on aivan yhtä tärkeää. Ilman toimivaa sähköverkkoa tai tietoliikenneyhteyksiä olemme jälleen poikkeusoloissa.

Mitä tapahtuu, kun maailman paras uudistuu?

Poliisikomentajan käytössä tiesululla oli turvallisuustoimijoiden viranomaisradioverkko Virve. Se on tutkitusti maailman paras siinä, mihin se on suunniteltu: välittämään puhetta ja lyhyitä viestejä.

Muuttuvat ja monimuotoistuvat turvallisuusuhat edellyttävät kuitenkin uusia ja tehokkaampia turvallisuuden johtamisen työvälineitä. Ratkaisut, jotka vuosituhannen vaihteessa olivat kehityksen kärkeä, eivät tänään tai huomenna enää vastaa turvallisuustoimijoiden niille asettamiin vaatimuksiin.

Tulevaisuuden haasteisiin vastaa seuraavan sukupolven viranomaisverkkoratkaisu, Virve 2.0.

Turvallisuustoimijat ovat aina pyrkineet hyödyntämään tehokkaasti teknologisia innovaatioita. Langattomat tietoliikennepalvelut eivät tee tässä poikkeusta. Tilannekuva- ja kenttäjohtojärjestelmissä on hyödynnetty 3G- ja 4G–radioverkkojen palveluita jo vuosia. Näitä palveluja ei kuitenkaan ole aina saatavilla ja ne eivät kata koko maata, minkä seurauksena toiminnan perustaksi tarvittavaa tietoa jää puuttumaan.

Virve 2.0 -palvelussa kumpikin ongelmista saadaan ratkaistua, kun uudistettujen lakien sallimat tietoliikenteen priorisointimenetelmät ja laajennettu palvelualue saadaan käyttöön. Samalla luodaan laajakaistainen perusta: tulevaisuudessa turvallisuustoimijoille voidaan tarjota viranomaislaitteeseen videota ja muuta informaatiota luotettavasti.

Mielikuvitus rajana välineiden kehittämisessä

Koronaviikkojen aikana Erillisverkot on vienyt maaliin kansallisesti merkittävän hankintaprosessin.

Perustan Erillisverkkojen kehittyvälle Virve-palvelulle luovat ensin käyttöönotettavat osat, Elisalta hankittava 4G- ja 5G-radioverkko sekä Ericssonin toimittamat keskeiset tietojärjestelmät. Palvelun toisessa vaiheessa perustan päälle hankitaan sovellukset, joilla nykyisen Virven viestintäratkaisut voidaan korvata.

Koska Virve 2.0 on kansalaisten turvallisuuden kannalta 2020–luvun Suomen tärkein hanke, olisi näköalatonta ajatella sitä vain nykyisen, poliisikomentajan Uudenmaan rajalla käyttämän, ratkaisun korvaajana. Kun verkottuneen toimintamallin tekniset ratkaisut voidaan luotettavasti varmistaa, vain mielikuvitus on rajana, kun tulevaisuuden työvälineitä kehitetään.

Suomen varautuminen koronaan, koulujen sulkemiset tai kokoontumisrajoitukset ja jokapäiväistä turvallisuuttamme varmistavien poliisien, palomiesten tai ensihoitajien päivittäiset sankarityöt eivät ennen kriisiä äkkiä ajatellen liittyneet juurikaan toisiinsa. Kokonaisturvallisuus koostuu kuitenkin molemmista: sekä valtion kannalta suurista linjauksista että yksilön kannalta suurista, hädän hetkellä tehtävistä päätöksistä.

Hallitusohjelmassa tuki turvallisuustoimijoiden viestinnälle

Laajoja ja pienempiä turvallisuusuhkia johdetaan niillä välineillä ja sillä tilannekuvalla, joka on saatavilla. Tilanne, jossa silloin käytössä olisivat muut kuin parhaat saatavilla olevat työvälineet, on kestämätön.

Erillisverkot-konsernissa erityistehtävämme on turvata yhteiskunnan kriittistä toimintaa ja viestintää kaikissa olosuhteissa. Tämä huomioitiin myös hallitusohjelmassa, johon kirjattiin turvallisuustoimijoiden kriittisen viestinnän ja tulevaisuuden viranomaisverkko Virve 2.0:n toimintaedellytysten varmistaminen koko maassa.

Maailman parhaiden työvälineiden tarjoaminen maailman parhaille turvallisuustoimijoille - tiesuluille, ambulansseihin, valtakunnan rajoille ja mihin ikinä niitä tarvitaankaan - on tärkein tavoitteemme myös tulevaisuudessa.

antti.kauppinen@erillisverkot.fi