Uudelleen kärjistynyt poliittinen kriisi ja vaikea turvallisuustilanne uhkaa sulkea naiset politiikan ulkopuolelle Libyassa. CMI:n kaltaisia järjestöjä tarvitaan tukemaan libyalaisnaisten mahdollisuuksia vaikuttaa.

Libyan naiset olivat merkittävässä roolissa Muammar Gaddafin 42-vuotisen diktatuurin kaatumisessa reilut seitsemän vuotta sitten. Aikaisemmista rooleistaan poiketen naiset osallistuivat katumielenosoituksiin, järjestivät kokouksia ja aktivoivat ihmisiä ympärillään ottamaan osaa kansannousuun. Kansainvälisiltä uutiskanavilta monet seurasivat samanlaisia tapahtumia muun muassa Jemenissä, Egyptissä ja Tunisiassa. Moni libyalaisnainen muistaa vahvasti hetket, jolloin naiset naapurimaissa ilmestyivät ensimmäisen kerran aktiivisina toimijoina televisioruudulle.

Hetken ajan arabikevään valossa vaikutti siltä, että myös Libya oli muuttumassa nopeasti ja pysyvästi. Vallankumouksen alkuvaiheen toiveikkuus loppui kuitenkin eri ryhmien väliseen valtataisteluun, vanhoillisten voimien esiinmarssiin ja yleiseen epävarmuuteen. Tällä hetkellä muutoksen suunta ja pysyvyys herättää huolta niin kansannousuun osallistuneiden naisten piirissä kuin kansainvälisissä arvioissakin. Uudelleen kärjistynyt poliittinen kriisi kytkeytyneenä vaikeaan turvallisuustilanteeseen uhkaa sulkea naiset politiikan ulkopuolelle. Kansainvälinen poliittinen ilmapiiri ei erityisesti tuenaisten aseman parantamiseen tähtäävää sosiaalista muutosta eikä demokratiapyrkimyksiä.

Miten tähän on tultu?

Gaddafin hallinnon aikana riippumattomia naisjärjestöjä ei sallittu ja naisten yhteiskunnalliset vaikuttamismahdollisuudet olivat heikot. Moni libyalainen naisaktivisti kuitenkin muistuttaa, että Gaddafin ajalta periytyvä naisille ja miehille yhdenmukainen koulujärjestelmä ja teoriassa yhdenvertaisuus lain edessä ovat pohja, jolta naisjärjestöt ja -aktivistit organisoivat toimintansa. Vallankumous vuonna 2011 avasi naisille mahdollisuuden osallistua poliittiseen toimintaan erityisesti kansalaisyhteiskunnan piirissä ja loi tilan, jossa vaikuttaa siirtymäkauden yhteiskunnalliseen keskusteluun. Sekä olemassa olevat, vanhan hallinnon ajan naisjärjestöt että uudet järjestöt, esimerkiksi ihmisoikeuksia puolustavat ryhmät ottivat nopeasti aktiivisen roolin poliittisessa muutoksessa. Naiset onnistuivat myös jossain määrin saamaan jalansijaa puolueissa, jotka nähdään perinteisesti miesten toimintakenttänä.

Pitkittynyt ja hallitsematon siirtymäkausi on kuitenkin vienyt pohjaa uudistuspyrkimyksiltä. Viime vuosina maan taloudellinen tilanne on heikentynyt, aseellisten joukkojen väkivalta ja kontrolli on lisääntynyt ja virallinen rauhanprosessi joutunut umpikujaan yhä uudelleen. Aseellisten ryhmien kansanväliset kytkökset ja rahoituskanavat sekä puhe Libyan mahdollisesta ajautumisesta jälleen sisällissodan partaalle ovat viime aikoina lisänneet epävarmuuden tunnetta tulevaisuudesta.

Yleinen turvattomuus, tulevat vaalit ja sovinnonteko huolestuttavat naisia

Virallisen rauhanprosessin hitaudesta huolimatta vuoropuhelua on silti pidettävä yllä, sillä se on tapa rakentaa rauhaa konfliktin keskellä. CMI työskentelee Libyassa naisryhmän kanssa joka edustaa uuden ja vanhan hallinnon kannattajia, maan eri osia ja etnisiä ryhmiä, kansalaisyhteiskuntaa, poliittisia puolueita ja valtionhallintoa. Naisryhmä on nostanut esiin omasta näkökulmastaan kolme erityistä huolenaihetta, joihin libyalaisten pitäisi löytää ratkaisu: yleinen turvattomuus, tulevat vaalit ja siirtymäkauden sovinnonteko.

Tällä hetkellä suurta osaa Libyasta hallitsevat keskenään vallasta taistelevat aseelliset ryhmät, joiden luoman kontrollin puitteissa naisten on miltei mahdotonta toimia poliittisesti varsinkin paikallistasolla. Heikko turvallisuustilanne kaduilla, kaupungeissa ja niiden ulkopuolella vaikuttaa naisten mahdollisuuksiin liikkua ja siten osallistua politiikkaan tasa-arvoisesti miesten kanssa. Myös hallitsematon rikollisuus ja väkivalta vaikuttavat naisten turvallisuuteen sekä julkisissa että yksityisissä tiloissa.

Naisten osallistumisen turvaaminen tulevissa vaaleissa on yhä avoin kysymys, johon tarvitaan vastauksia sekä Libyan viranomaisilta että kansainväliseltä yhteisöltä. Naisten osallistumista vaaleihin ehdokkaina tai äänestäjinä on aiemmin sabotoitu muun muassa uhkailemalla, kieltämällä heidän järjestämiään kokouksia tai tuhoamalla heidän kampanjamateriaalejaan.

Yhteinen näkemys sovinnonteosta siirtymäkaudella on vasta alkutekijöissä. Toistaiseksi ei ole päästy yksimielisyyteen siitä, miten sovinnontekoa eri ryhmien välillä voitaisiin edistää, ketkä voivat osallistua ja mistä asioista on tärkeää tai mahdollista keskustella. Hiljaisuus konfliktiin liittyvän seksuaalisen väkivallan ympärillä on yksi esimerkki tästä ongelmasta. Vastaukset kysymyksiin uhreista ja rikoksentekijöistä eivät ole selkiytyneet ja maan sisäisten pakolaisten, etnisten vähemmistöjen ja Libyan ulkopuolella vaikuttavan opposition ääntä ei ole virallisesti vielä kuultu.

CMI:n kaltaisia järjestöjä ja ulkopuolista tukea tarvitaan vahvistamaan libyalaisnaisten mahdollisuuksia vaikuttaa siirtymäkauden poliittisiin prosesseihin ja kansalliseen keskusteluun siitä, millaiseksi visio rauhanomaisesta Libyasta muodostuu. Vuoden 2011 kansannousun pysyvin muutos on toivottavasti siinä, miten naiset ymmärtävät oikeutensa osallistua ja miten he näkevät itsensä aktiivisena osana sitä pitkää ja vaikeaa prosessia, jonka myötä maa tulevaisuudessa muuttuu.

Crisis Management Initiative (CMI) on presidentti Martti Ahtisaaren perustama suomalainen konfliktinratkaisujärjestö. Tukemalla CMI:n Maailman huonoin vitsi -kampanjaa edistät naisten osallistumista rauhanprosesseihin.