Elämme yhteiskunnassa, joka vannoo tasa-arvon nimeen, ja olemme niittäneet mainetta konkreettisilla tasa-arvoa edistävillä teoilla, jotka ovat vertaansa vailla. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ensimmäisenä maailmassa on asia, josta voimme olla ylpeitä vielä yli sadan vuoden jälkeenkin.

Palkansaajaliikkeessä ja politiikassa teeman parissa työskenneltyäni olen kuitenkin huomannut, että työelämässä sukupuolet eivät ole vielä saavuttaneet tasa-arvoa. Erot naisten ja miesten palkoissa ja tehtävätasoissa ovat merkittäviä. Naisen euro on Tilastokeskuksen mukaan edelleen 84 senttiä, ja selittämätön palkkaero on merkittävä useilla aloilla ( Naisten ja miesten palkkaerot, Selittämätön palkkaero, Naisen euro).

Sukupuolten palkkaeron taustalla on monia tekijöitä aina tehdyistä työtunneista toimialaan, jossa työskennellään, mutta yksi selvä tekijä naisten heikossa asemassa etenkin työuran alkuvaiheessa on äitiriski. Mystisesti esimerkiksi korkeakoulutettujen miesten ja naisten palkkaero kasvaa ylemmän korkeakoulututkinnon valmistumisen jälkeisten 2-5 vuoden aikana yli 600 eurolla kuukausitasolla[1]. Äitiriskillä on hintansa ja tämä riski ulosmitataan suomalaisilta naisilta palkkapussista ja uralla etenemisestä riippumatta siitä, onko lapsia vai ei.

Nyky-yhteiskunnassa harva työnantaja tai esimies ajattelee, että mies olisi naista parempi työntekijä. Silti moni työnantaja voi edelleen ajatella, että mies on työntekijänä naista ”varmempi sijoitus”.

Työelämän tasa-arvo tuppaa olemaan kuin laihduttaminen: siitä on helppo puhua, tarjota ratkaisua muille, mutta oma käytännön työ aloitetaan aina huomenna. Muutos lähtee jokaisesta meistä, ja työtä täytyy tehdä määrätietoisesti. Ei riitä, että jutellaan asiasta, mutta konkreettisia päätöksiä tehdessä unohdetaan koko juttu.

Tästä tuore esimerkki on perhevapaauudistuksen kaatuminen. Kyllä – hallituksen uudistus olisi toteutuessaan todennäköisesti leikannut kotihoidontukea. Nykymuotoisena se ei ole tasa-arvoinen etuus (Kuva 1) ( Kotihoidontuen käytön jakautuminen). Samalla pyrittiin tasoittamaan perhevapaiden käyttöä miesten ja naisten välillä. Tavoitteena oli saada useampi isä kotiin ja äiti töihin. Työelämän ja vanhemmuuden tasa-arvo kun on tuon koko uudistuksen päämäärä. Uudistuksen estäjät antoivat avokämmentä tasa-arvolle.

Työ ei silti pääty tähän. Aidosti uudistusmieliset ovat valmiita jatkamaan eteenpäin. Juuri esitetyt osittaiset korjaukset esimerkiksi kohdennettuihin työvoimapalveluihin sekä osa-aikatyön mahdollisuuksiin ovat tarpeellisia, mutteivät riitä korjaamaan ongelmaa. Tarve kunnianhimoiselle, naisten urakehitystä, palkkausta ja eläkettä parantavalle kokonaisuudistukselle on ymmärretty laajasti työmarkkinaosapuolten ja useiden puolueiden kesken ja se täytyy toteuttaa. Vanhemmuus ei saa olla naiselle riski.

Lähteet:

  1. Naisten ja miesten palkkaerot, tilastokeskus https://tilastokeskus.fi/til/yskp/2015/yskp_2015_2016-08-16_tie_001_fi.html
  2. Selittämätön palkkaero, Akava https://www.akava.fi/tyoelama/tasa-arvo/sama_tyo_sama_palkka/palkkaerot_numeroina,
  3. Naisen euro, STAT http://tietotrenditblogi.stat.fi/prosenttipelia-palkkaeroilla/#_ga=2.53046120.15699131.1518870778-560880418.1515618835
  4. Kotihoidontuen käytön jakautuminen, tilastokeskus http://findikaattori.fi/fi/111

[1] Palkkaeron kasvu valmistumisen jälkeisten vuosien 2-5 aikana:

Salonen, J., Virtanen, P., Lipiäinen, L., Nummi T. & Saloniemi, A. (2014). Tutkintoja suorittaneiden nuorten työpolut, Eläketurvakeskuksen tutkimuksia, 01/2014.