Esimies on ristitulessa, kirjoittaa Talouselämä (10.3.). Niin on minunkin mielestä. Useimmiten syynä tähän ovat epäselvät odotukset ja sen myötä työajan käytön ongelmat.

Työterveyspsykologin työssä kohtaan jatkuvasti ihmisiä, jotka ovat uupuneita. Kerron yhden tyypillisimmistä esimerkeistä.

Vastaanotolleni tuli toimihenkilö, iältään noin viisikymppinen. Lääkäri oli hänet lähettänyt epäillen työuupumusta. Toimihenkilö oli jäänyt lääkärin suosituksesta sairausvapaalle ensimmäisen kerran koko työuransa aikana. Pyysin häntä kertomaan elämästään. Yksityiselämän puoli oli mennyt normaalin kaavan mukaan pienten laaksojen ja kukkuloiden kautta. Ensimmäistä lapsenlasta odoteltiin syntyväksi muutaman kuukauden kuluttua.

Nykyiseen työpaikkaansa toimihenkilö oli tullut noin 25 vuotta sitten. Hän kertoi ensimmäisistä työviikoista ilolla. Esimies oli hoitanut perehdyttämisen mallikkaasti, ja toimihenkilö oli ymmärtänyt hyvin, mitä odotuksia hänen työhönsä kohdistuu. Hiukan kutitti ajatus myös kehittymisen mahdollisuuksista.

Kului vuosia ja vuosikymmeniä. Tietojärjestelmiä tuli ja meni, niin kuin esimiehiäkin. Muutamia vuosia sitten alkoi tuntua siltä, ettei työaika riittänyt enää kaikkien töiden tekemiseen. Työpäivät jatkuivat huomaamatta. Iltalenkit ja jumppatuokiot jäivät ensin työn ja sitten väsymisen takia. Hän ei edes muistanut milloin oli viimeksi käynyt harrastamassa liikuntaa. Työpäivän päätyttyä hän istahti sohvan nurkkaan, useinkin Fazerin sinisen kanssa. Tämä näkyi liikakiloinakin.

Kysyin toimihenkilöltä, onko hän jutellut työajan riittämättömyydestä esimiehensä kanssa. Hän vastasi, ettei ole. Tämä siksi, että esimies ei tiennyt hänen tehtävistään. Oli ollut vasta puolitoista vuotta hommassaan, ja nuorikin oli. Kysyin, saisinko tavata esimiestä keskustellen toimihenkilön työstä. Ehdotin myös yhteistä tapaamista keskustelun jälkeen. Sain luvan ja pistin toimeksi.

Keskusteluni esimiehen kanssa meni tiivistettynä näin.

”Oletko huolissasi toimihenkilön uupumisesta ja hänen työmääristään?”

”Tekeehän hän paljon töitä, mutta ehkä vääriä töitä.”

”Oletteko puhuneet siitä, mikä on oikeaa työtä?”

”Ei ole oikein aikaa perehtyä yksittäisen toimihenkilön töihin syvällisemmin, kun alaisia on parikymmentä. Lisäksi on näitä omia asiantuntijavastuita paljon hoidettavana.”

Minun silmin katsottuna tilanne näytti siltä, että toimihenkilö teki tehtäviään sillä tärkeysjärjestyksellä, joka hänen kanssaan oli viimeksi käyty kunnolla läpi. Arvaattekin varmaan milloin tämä oli tapahtunut. Kyllä – silloin 25 vuotta sitten. Yhteisen keskustelun jälkeen tässä tapauksessa asia lähti oikealle tolalle.

Kaikki tulosyksikön tavoitteet toteutuvat vain ihmisten työpanoksen välityksellä. Olisikohan esimiehen tärkein tehtävä huolehtia siitä, että hänen työntekijänsä tietävät, mihin työajan ja osaamisen pitää riittää? Se on henkilöstöjohtamista. Ja se koskee myös esimiehen esimiestä!