Suomen laskevat innovaatiopanostukset ovat herättäneet aiheellisen keskustelun kurssin kääntämisen välttämättömyydestä. Lisärahaa varmasti tarvitaan, mutta mitä, jos kyse on muustakin kuin rahasta. Vaikkapa ihan perusasioista, joiden eteen on tehtävä systemaattista työtä?

Kemianteollisuus on kiehtova ala. Siinä on ratkaisu moniin meille suomalaisillekin päivä päivältä enemmän iholle tuleviin ongelmiin, kuten ilmastonmuutos ja ikääntyminen. Miten ruoka, luonnonvarat ja energia saadaan riittämään maailman kasvavalle väestölle? Puhdas vesi, uusiutuva polttoaine ja lääkkeet ovat kemiaa. Alan merkityksen nousu näkyy myös World Economic Forumin Top 10 emerging technologies 2018 -listalla, joka näyttää olevan täynnä kemiaa.

Kemianteollisuus on myös erittäin kansainvälistynyttä ja investoi Suomessa jo pelkästään T&K-toimintaan yli 400 miljoonan vuosivauhdilla. Ala on pääomavaltaista ja uusi syntyy useimmiten nykyisen yhteyteen, osaksi olemassa olevaa ekosysteemiä, lähelle muita yrityksiä ja yhteistyöverkostoja. Uusiutuminen tällaisessa ympäristössä tarkoittaa olemassa olevan kukoistusta, piirisarjan sijaan MM-tason kilpailukykyä.

MM-tason kisakunto ei synny piirisarjoissa

Mistä tällainen kisakunto syntyy? Perusasioista. Huippuosaamisesta, yhteistyömahdollisuuksista, rahoituksesta ja kilpailukyisestä kustannustasosta. Toimivasta infrasta, työmarkkinoista, koulutusjärjestelmästä. Ennustettavuudesta ja jatkuvuudesta. Uusiutumisen mahdollistavasta lainsäädännöstä ja sujuvista lupamenettelyistä. Verotuksen ja muiden maksujen suunnasta ja suhteesta keskeisiin kilpailijamaihin. Ja 'mindsetistä', asenteesta. Ajattelun pienuudesta tai suuruudesta, uskalluksesta, tavoitetasosta, halusta.

Olisi fiksua tehdä teollisuuspolitiikkaa

Suomen kannalta olennaista on, missä uusi luodaan ja missä se otetaan tuotannolliseen käyttöön, kuinka etevästi se osataan kaupallistaa ja viedä maailmalle. Siksi Suomen kannattaakin lähteä rakentamaan johdonmukaisesti fiksua ja innovatiivista teollisuuspolitiikkaa, joka rakentuu kestävälle kehitykselle ja Suomen vetovoimaisuudelle. Tämä ei tarkoita valtiojohtoista TKI-toimintaa vaan sellaisen toimintaympäristön luomista, joka kannustaa innovoimaan ja investoimaan Suomessa. Tässä olennaista on katsoa Suomen ulkopuolelle, tunnustaa tosiasiat ja ymmärtää, missä meille keskeisissä kilpailijamaissa mennään.

Isot kestävän kehityksen harppaukset - esimerkiksi hiilineuraalisuus - tulevat vaatimaan niin suuria satsauksia, että mukaan tarvitsemme kaikki ja kaikki keinot käyttöön. Tarvitsemme lisää kumppanuuksia, ekosysteemien rakentamista ja julkisen rahoituksen yrityslähtöisyyttä. Tästä meille löytyy hieno, teollisuuden ja useat eri politiikan lohkot yhdistävä esimerkki länsinaapurin HYBRID-hankkeesta, jolla tavoitellaan kymmenyksen leikkausta Ruotsin ja Suomen hiilidioksidipäästöihin. Toisaalla esimerkiksi Ranska, Saksa, Hollanti ja kemianteollisuuden eurooppalainen kattojärjestö Cefic ovat mukana Phoenix Initiavive -yhteistyöalustassa, joka tutkii hiilidioksidin käyttöä raaka-aineena. Näitä esimerkkejä tarvitsemme lisää.